keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Raidallinen kesä

Olen nyt niin ihastunut neulomaan raitoja, että tästä neulekesästä taitaa tulla täysin raidallinen. Suunnittelen nimittäin myös muutamaa raidallista huivia. Jokuset raitasukat vielä on tulossa ennen niitä.


Nämä ovat nyt ensimmäiset pyöröpuikoilla neulomani sukat. Kantapäässä ja kärkikavennuksissa käytin sukkapuikkoja. Sukat ovat miesten kokoa 41 ja tuttua, hyväksi todettua mallia. Sininen lanka on Dropsin Fabelia ja kirjava Katia Darlingia ja pyöröpuikko/sukkapuikot kokoa 2 mm. Sain raitavärityksen onnistumaan aika kivasti; siihen millä toinen sukka alkaa niin toinen loppuu.

Huomenna, torstaina, on silmälääkäri ja uusien lasien hankinta. Pari pokamallia on jo katsottu valmiiksi. Mielelläni ottaisin saman tien kahdet lasit, mutta kun haluan laadukkaat linssit ja niihin vielä tummennuksen, nousee hinta niin korkeaksi, että toden näköisesti joudun tyytymään yksiin. Ehkä otan ne toiset sitten syksyllä Espanjasta.

Seuraavat miesten raitasukat ovat jo pyöröpuikolla, harmaata pohjavärinä ja kirkkaita sävyjä liukuvasti raidoissa. Sitten onkin tämän kesän tarpeisiin riittävästi sukkia miehille ja pääsen neulomaan raitasukat omiinkin jalkoihin.

Mukavaa viikon jatkoa,

t. Enya



6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Jäin jumiin näihin värikkäisiin raitasukkiin, mutta ei haittaa vaikka niitä syntyykin reilumpi määrä. Huomenna lähden ensimmäiselle kesälomamatkalle ja mukaan lähtee 9 sukat. Menekkiäkin siis on.

      Poista
  2. Kivat. Täältähän se raitakuume minuunkin on varmaan tarttunut. Kun aloitin uusien sukkien teon, niistä tuli raidalliset ihan väkisin. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin sain tartunnan selatessani muiden blogeja.

      Poista
  3. Raitasukat ovat aina kauniita, voi tehdä vaikka millaisia väriyhdistelmiä. Minä en ole vielä kokeillut pyöröillä neulomista, mutta ehkäpä sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kun vasta aloittelen pyöröpuikon käyttöä sukan neulonnassa, olen neulonut vain yhtä sukkaa kerrallaan. Kun yksiväriset ovat vuorossa, kokeilen kyllä myös kahden neulomista yhtä aikaa.

      Poista