torstai 21. elokuuta 2014

Raitarakkautta!

Viikon reissu Uuteenkaupunkiin oli ilmojen puolesta sen verran viileä ja kostea, että ehdin istua sisällä ja neuloa kaksi miesten sukkaa; parit jo aiemmin neulotuille sukille.


Viininpunainen on myös uusi väri Dropsin Fabelissa ja se sai kaverikseen Zauberball Frische Fischen, väri 1564. Koska neuloin sukat eri keriltä, sain sukkiin saman värityksen. Malli tuttu perusmallini hieman lyhyemmällä varrella, neulottuna 2 mm pyörö- ja sukkapuikoilla. Koko on 43-44.


Vaaleansininen Fabel sai raitalangaksi saman Zauberball Frische Fischen ja kohdistin näihin sukkiin puna/vihreän väriosuuden. Sama malli kuin edellä 2 mm pyörö- ja sukkapuikoilla ja kokoa näillä sukilla on 44-45.

Kaksi edellistä kesääni Suomessa meni lähes kokonaan neulomatta. Tänä kesänä taas en meinannut malttaa irrottaa sormiani puikoista ollenkaan. Raidat oli tämän kesän juttuni ja niitä neuloin niin sukkiin kuin huiveihinkin. Huivit löysivät jo omistajansa, muutamat sukat jäi vielä varastoon myöhempää tarvetta varten. Vieläkin on syntymässä parit naisten varrettomat sukat, mutta sitten pakkaan puikot ja langat Espanjaan lähtöä varten.

Mukavaa loppuviikkoa,

Enya

9 kommenttia:

  1. Ai sinä seikkailetkin täällä! Toivoittelin sinulle jo terkkuja etelän lämpöön :)
    Mahtavat nuo pinkit, siis miehelle todellakin voi sopia myös "tyttövärit"!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Koneet näyttävät noita värejä välillä vääristyneinä; sukat ovat viininpunaiset, eivät pinkit. Vielä tosiaan olen reilun viikon kesän vietossa Tampereella, sitten Espanjan Aurinkorannikko taas kutsuu. Mukavaa loppukesää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Nuo sinisellä pohjalla olevat on oikeat namut... Kyllä mä oon kade noista raitasukista... Kun ei itsellä onnistu millään tuo vaihdos kohta. Nautihan vielä kotimaan maisemista hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Garnstudion sivuilla on hyvä video, kuinka tuo vaihdoskohta neulotaan.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä. Pitänee tutustua, kuha kerkee... Ideoita punkee liikaa koko ajan jostaki mielen perukoilta. ;)

      Poista
  4. No nyt on värivalinnat osunu nappiin :)

    VastaaPoista
  5. Ihania raitasukkia olet tehnyt! Kävin myös ihastelemassa sinun ja muiden tekemien neulegraffitien kuvia. Hyvää matkaa Espanjaan!

    VastaaPoista
  6. Pirteitä, niin pirtsakoita sukkia! Ihanat nämä molemmat ja tuolla aikaisemmatkin.

    VastaaPoista