sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sukkia Martoille!

Neulomisinnostus senkun hiipuu, mutta jotain sentään vieläkin valmistuu.

Kuulun Aurinkorannikon Marttohin ja pidämme syksyllä myyjäiset. Olen jo neulonut sitä varten parit miesten perussukat ja nyt syntyi toinen mokoma lisää.


Kummassakin parissa on lankana TeeTee Pallas ja käytössä 2,75 mm puikot. Kun lankaa oli väriä kohti vain 100 gr, niin koko jäi aika pieneksi. Pojalle tai pienijalkaiselle miehelle mahtuu tai miksei naisenkin jalkaan. Pallas tuntuu mukavalta langalta neuloa ja saattaa olla jopa kestävämpi käyttösukkana kuin aiemmin suosimani pehnoisempi Gjestalin Maija.

Suomeen lähtö lähenee ja miespuolisten ystävien sukat ovat vielä neulomatta. Hiipuvasta innostuksesta huolimatta siis on neulottava. Onneksi miehille yleensä kelpaavat ihan perussukat ja niitä kuitenkin tikuttelee ihan toisenlaiseen tahtiin kuin kirjoneulesukkia.

Sofia-opiston kurssit ovat osaltani päättyneet, joten tämän viimeisen kuukauden täällä olen lähinnä lomatunnelmissa. Aikaa siis kyllä on neulomiseenkin. Espanjan kieltä kertailen kotona ja lenkkeilen aurikoisella rantakadulla päivittäin ja vieväthän nuo normaalit kotihommatkin oman aikanasa. Niitäkin kun täällä joutuu tekemään samalla tavalla kuin Suomessakin. Ja edelleen metsästän itselleni sopivaa kesä-asuntoa Tampereelta.

Ihania kevät/kesäpäiviä kaikille!

Enya


4 kommenttia:

  1. Minä tykkään noista keltasista. Iloitsen aina kun näen rohkeita värejä käyttäviä miehiä. Mukavaa Suomeen paluuta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Toivon, että syksyllä Marttojen myyjäisissä joku rohkea mies haluaa sukat itselleen. Todellisuudessa tuo väri on enemmän oranssi kuin keltainen. Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hei! Sulla on kiva blogi, ihastelin noita koira ja kissa -aiheisia sukkia, todella kivoja, saatikka kukkasukatkin erittäin kauniita. Kivaa kesää Suomessa toivotan sulle:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Koko talven neuloin kirjoneulesukkia, mutta nyt on innostus hiipuaan päin. Toivottavasti palaa taas syksyllä, jossei sukkien niin joidenkin muiden kirjoneuletöiden muodossa. Hyvää kesää myös sinulle.

    VastaaPoista