tiistai 3. syyskuuta 2013

Uudessa kodissa Fuengirolassa!


Ensimmäinen aamu Tampereen kesän jälkeen Fuengirolassa. Kesä oli kaunis ja kaikin puolin mukava Suomessa. Tällä kertaa lähtö Aurinkorannikolle pientä haikeutta lukuun ottamatta oli kuitenkin helppoa. Aiemminhan minulle lähdöt, kumpaan suuntaan tahansa, ovat olleet todella hankalia.  Ja uusi asuntoni täällä tutussa talossa on mukava ja tilava. En menettänyt edelliseen asuntoon nähden kuin kattoterassin; parveke on toki tässäkin.  Isäntä on jopa lisännyt minulle kaappeja keittiöön ja kesän säilytyksessä olleet tavaranikin oli tuotu valmiiksi asuntoon. Hienoa palvelua!

Kesä meni tälläkin kertaa lähes neulomatta. Vain kesä-asunnon vuokraajalle neuloin lahjaksi pitsisukat ja nekin jäivät kuvaamatta. Blogikin jäi sen vuoksi ilman päivityksiä. Toivottavasti täällä pikku hiljaa neuleinnostus palaa. Varmastikin viimeistään silloin, kun neulekahvila ja Martat aloittavat toimintansa. Tässä on mukavasti vielä kuukausi aikaa ilman säännöllistä harrastustoimintaa, joten ehdin hyvin hoitaa itseäni. Kampaaja, jalkahoitaja ja hammaslääkäri ovat ensimmäisenä ohjelmassa. Mitähän kivaa sitä rohkenisi antaa kampaajan tehdä hiuksilleen? Sama väri ja malli kun on ollut jo useamman vuoden.

Tytär on tehnyt elämässään suuren ratkaisun; hän muuttaa 9 vuoden jälkeen takaisin Italiasta Suomeen. Minua jännittää kovasti hänen paluunsa, sillä hän ajaa koko matkan autolla kahden koiran ja kissan kanssa. Onneksi hänellä on paluuseurana ystävätär, on edes juttuseuraa pitkälle matkalle. Tietysti olen huolissani myös siitä, miten sijoittuminen työelämään onnistuu ja yleensäkin asettuminen takaisin suomalaiseen kulttuuriin. 9 vuotta on kuitenkin pitkä aika olla pois Suomesta ja vieraassa kulttuuriympäristössä. Tämä äiti ei ilmeisesti lakkaa koskaan huolehtimasta lapsensa asioista, vaikka toden totta olisi jo aika. Tyttäreni kun on jo 42 v.

Mukavaa alkavaa syksyä Suomeen. Toivottavasti saatte nauttia vielä muutamista lämpöisistä päivistä ja sen jälkeen kauniista, värikkäästä syksystä.

Aurinkoisin terveisin,
Enya





7 kommenttia:

  1. Ihanaa, uutta, aurinkoista talvikautta!
    toivottavasti saamme nähdä taas paljon uusia, upeita neuleita!!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että palailet tänne blogistaniaankin. Olisi mielenkiintoista saada tietoa elämisestä siellä ihanien neuleiden lisäksi.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla jotain sinusta hiljaisen kesän jälkeen!

    Mahtaako 64-vuotias äitini murehtia minun (kohta 45-vuotiaan) asioitani noin 320 kilometrin päässä? Sitä en tiedä eikä se näy hänen lähettämissä sähhköpostiviesteissä kuin vain komentaa minut uudelleen yksityislääkärille kun toinen y-lääkäeri ei löytänyt syytä yhteen jatkuvaan kipuun.

    Toivon sinulle neulerikasta syksyä!

    VastaaPoista
  4. Terveisiä vaan sinne lämpimään. Vuosia sitten olen ollut Fuengirolassa pari kesää. Tiedän, kuumaa oli, muttei se silloin haitannut ja lapsetkin tykkäsivät. Kiva oliskin kyllä talvehtia siellä. En niin tästä talvesta perustaisi. Matka ja ulkomaan kuulumisia on silti aina kiva lueskella. Lapsista huolehtiminen ei varmasti lopu koskaan, eikös se ole ihan luonnollista, minusta ainakin, ensi viikolla saan uuden lapsenlapsen♥

    VastaaPoista
  5. Hei! Olen käynyt blogissasi säännöllisesti katsomassa, milloin palaat kertomaan käsitöistäsi. Mukava kuulla että kesäsi meni hyvin. Mukavaa etelän talvea sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista. Blogin hiljaiselo varmasti päättyy, kun käsitöitä alkaa taas syntyä syksymmällä.

    VastaaPoista
  7. Mukavaa talvea sinulle sinne Espanjaan. Me emme nyt pääse lähtemään, mutta jos kaikki sujuu hyvin, niin ensi vuoden puolella olisi mukava tulla vaikka lyhyemmäksikin ajaksi.
    Yritän taas seurata blogejakin sitten uusin silmin.

    VastaaPoista