maanantai 3. maaliskuuta 2014

Genalguacilin taidekylä

Olin viime viikolla päiväretkellä Genalguacilin pienessä kylässä Rondan vuoristossa. Kylä on saanut taidekylän nimen joka toinen vuosi järjestettävästä taidetapahtumasta, minkä tuotokset taiteilijat jättävät kylään.Kylää sanotaan jopa maailman kauneimmaksi kyläksi, mutta se on minusta kyllä liioiteltua. Minusta se oli tavallinen, pieni, valkoinen espanjalaiskylä, jolle taide tietysti antaa oman leimansa.  Asukkaita on alle 600, suurin osa vanhempaa väkeä. Seuraavassa kuvakimara kylästä ja sen taiteesta.


















Viimeisenä luonnon omaa taidetta.

Pienen museon myymälässä oli myös paikallisten käsityöläisten tuotteita, joista tuo seinävaate esimerkkinä.

Meille oli varattu ruokailu hieman kylän ulkopuolella olevaan ravintolaan ja saimmekin oikein maukasta kotiruokaa ja sitä oli varmasti riittävästi kaikille.

Menomatkalla ajoimme hyvin pientä ja mutkaista vuoristotietä, mutta onneksi palasimme suorempaa reittiä. Minulla ainakaan ei olisi juuri  nautittu ruoka muuten pysynyt sisässä.

Genalguacilissa asuu myös jokunen britti ja yksi suomalaismies, johon törmäsimmekin, kun hän oli käymässä kylässä viikottaisella postireissullaan. Kertoi asuvansa 6 km kylän keskustasta pienellä maatilalla, jossa tuottaa itse sähkönkin aurinkopaneeleilla. Kertoi, että muutaman vuoden Fuengirolassa asuttuaan hän lähti etsimään aitoa Espanjaa. Rohkea kaveri!

Enya

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen reissu, varmaankin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kyllä. Minusta on mukavaa tutustua maahan, missä asun ja nyt ensi alkuun Andalusiaan.

    VastaaPoista
  3. Ai, ai, nyt meinaa iskeä matkakuume. Eipä taida enää tänä keeväänä päästä lähtemään.
    Mukavia kuvia sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulle iski matkakuume sinne päin, kun varasin lentolipun toukokuulle.

      Poista