maanantai 7. tammikuuta 2013

Kukkaiset joulusukat!

Lämpimästi tervetuloa Maaret ja Kivitasku Enyanvillan lukijoiksi! Paljon kiitoksia myös kaikille kommentoijille mukavista viesteistä edellisiin postauksiin.

Lankani ovat edelleen matkalla Italiasta Espanjaan, vaikka ne on postitettu jo 21.12. Ehkä nämä välissä olevat juhlapyhät ovat pysäytteneet ne jonnekin. Siksipä jouduin lankaostoksille. Täältä Fuengirolasta saa nykyisin paristakin paikasta Novitan lankoja, mitkä eivät kyllä ole ollenkaan suosiossani, mutta menköön tämän kerran. Ja sukkiahan niistä alkoi syntyä.



Nämä valmistuneet kukkasukat ristin joulusukiksi, koska ohje on Dropsin joulukalenterista. Malli on hieman muokattu heidän vanhemmasta mallistaan ja väritys tietysti jouluinen puna-valkoinen.  Lankana siis Novitan Nalle ja puikot resorissa 2,5 mm ja kirjoneuleessa 3 mm. Koko 38-39. Ihan samanlaiset ja samanväriset sukat Gjestalin Maija-langasta ovat keskeneräisinä, odottomassa lisälankaa Italian paketista. Ne ovat ne Italiassa aloitetut, joista tosiaan piti tulla joulusukat itselle. Ja tuleekin, seuraavaksi jouluksi!

Ostin myös mustaa Nallea ja pitihän minun kokeilla, miltä tuo malli näyttää mustavalkoisena. Nekin ehtivät valmistua tähän postaukseen. Postaus on nimittäin ollut työn alla jo jonkin aikaa, mutta bloggerissa olevan ongelman vuoksi en ole saanut liitettyä kuvia. Lanka ja puikot samat kuin punavalkoisissa sukissa, mutta pari silmukkaa ja myös pituutta hieman enemmän, joten koko on 39-40.



Molemmat sukkaparit on kuvattu vielä pesemättä ja höyryttämättä. Asuntoni pesukoneessa ei näytä olevan vajaatäyttöohjelmaa ja olen todella laiska pesemään mitään käsin. Odotan nyt muutaman valmistuvan samansävyisen parin ja pistän ne sitten pyörimään hienopesuohjelman läpi.

Postaamatta on myös jo Italiassa neulomani "passipussi", joka olikin ihan siinä tehtävässä lentäessäni Italiasta Espanjaan. Testasin tähän Dropsin patalappumallia ja pidin kovasti, joten samalla mallilla syntyi tänne Espanjan kotiin patalaput. Niistä onkin kuva jo aiemmin.



Joulunaika huipentui täällä Espanjassa loppiaiseen. Lauantai-iltana itämaan tietäjät liikkuivat suurissa kulkueissa ja heittelivät karkkeja lapsille. Kaduilla on kulkueiden aikaan hurja määrä ihmisä ja aina ei vahingoiltakaan säästytä. Malagassa pieni poika juoksi karkkien perään, jäi kulkueauton alle ja menehtyi. Todella surullinen tapahtuma. Lapset saavat myös lahjansa loppiaisena, sillä täällä lahjat tuo itämaan tietäjät eikä joulupukki.

Espanjan joulussa ovat seimet erittäin tärkeässä roolissa. Niitä on esillä julkisissa rakennuksissa ja tietysti kirkoissa, toinen toistaan upeampia. Myös jotkut yksityishenkilöt ovat rakentaneet upeita, suuria seimiasetelmia, joita esitellään joulukautena. Olin viikolla tutustumassa kahteen kotiseimeen Fuengirolassa, joita oli rakennettu vuosikausia ja täytyy sanoa, että olivat näkemisen arvoisia. Niissä ei ollut kuvattuna ainoastaan Jeesuksen syntymää vaan lukemattomia historiallisia tapahtumia ennen ja jälkeen syntymän.

Nyt on aika jättää joulun aika taakse ja suunnata katse kohti kevättä. Mukavaa paluuta arkeen,

Enya


6 kommenttia:

  1. ♥ Oi,miten ihania oletkaan taas tehnyt ja oi,miten ihanaa onkaan lukea näitä kuvauksia sieltä, sillä aikalailla poikkeaa näihin meidän tapoihimme. Surullinen tapaus tuo pikkupoika. Mutta oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle sinne ♥

    VastaaPoista
  2. Kaunista taas kerran. Toivottavasti lankasi saapuvat pian. Mutta hyvä kun on hätäapua löytynyt.

    VastaaPoista
  3. Ihania sukkia!! Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia! Itsekin olen katsellut tuota mallia silläsilmällä, en ole vaan saanut aikaiseksi aloittaa.
    Joka maassa on omat jouluperinteet, kiva kuulla Espanjan joulunvietosta, poikkeaa aikalailla meidän joulusta. Hyvää uutta vuotta sinne:)

    VastaaPoista
  5. Kirjoneulesukkasi ovat aina todella upeita. Minulla vastaavien tekeminen, edes yrittäminen, on vasta haaveilun asteella... ;)

    VastaaPoista
  6. Kyllä nämä sinun upeat sukkasi ovat vertaansa vailla !

    VastaaPoista