lauantai 3. toukokuuta 2014

Yski pahasti, mutta käynnistyihän se lopulta!

En meinannut saada pitkän sairastelun jälkeen millään "neulekonetta" käyntiin. Yritin aloittaa keskeneräisillä töillä, mutta ei vaan lähtenyt liikkeelle. Vasta kun näin jossain blogissa upeita raitasukkia ja totesin niihin vielä löytyvän materiaalia omasta takaa, alkoi innostus taas herätä. Aloitin miesten sukista, sillä niitä ei löytynyt valmisvarastostani yhtään paria.


Ensimmäinen pari on neulottu mustasta Sadnesin Sisusta ja punavihreäkirjavasta Admiral Batikista. Raitalangan väriä en onnistunut ikuistamaan täysin alkuperäisenä. Raidat ovat 6 kerroksen levyisiä ja kantapää on yksinkertainen ranskalainen. Kokoa sukilla on 42-43 ja lankaa kului yhteensä 90 gr. Sukat on neulottu 2,5 mm puikoilla.



Seuraava pari on neulottu Dropsin Fabelista 2,25 mm puikoilla, värit turkoosi ja Carneval. Kokoa sukilla on 44-45 ja lankaa meni näihinkin 90 gr. Raidat ovat 5 kerroksen korkuisia ja näissäkin on yksinkertainen ranskalainen kantapää. Tässäkään kuvassa värit eivät ole ihan kohdallan.

Olen tyytyväinen molempiin sukkapareihin, niin toteutukseen kuin värivalintoihinkin. Miksei miestenkin sukat voi olla vähän värikkäämpiä!  Lankavarastoni ei enää ole ihan täydellinen, mutta löytyy sieltä vielä muutama väri, joita voin yrittää yhdistellä. Jatkoa siis seuraa.

Tänä aamuna olin poikkeuksellisen energinen ja siivosin yhteen soittoon koko kodin. Kyllä sitä pölyä olikin. kun sairaana jouduin hoitamaan tuonkin homman mahdollisimman kevyesti. Nyt on kiva viettää lauantai-iltaa puhtaassa kodissa ja ehkä seuraava raitasukka puikoilla.

Huomisen päivän ohjelmassa on pistäytyminen Fuengirolassa vietettävillä kansainvälisillä päivillä. Oli tarkoitus mennä jo viikolla, arkipäivänä, jolloin olisi ehkä ollut vähemmän ruuhkaista, mutta viimeiselle päivälle vierailu nyt jäi.

Viimeinen kuukausi tätä kautta Espanjassa on meneillään; lennän Suomeen 30.5. ja olen koko kesän, pääasiassa Tampereella. Tavarat on taas laitettava kasaan ja varastoitava, sillä asunto on muussa käytössä kesän ajan. Vaikka kevät on ollut pitkä ja raskas sairastelun vuoksi, on koko kausi kuitenkin mennyt todella nopeasti ja hyvin. Hyvillä mielin siis palaan tänne taas ensi syksynä.

Lämmöllä,

Enya

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti