keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Lomailua!

Toinen ja viimeinen viikko menossa Suomen lomastani. Passi on hankittuna ja tällä hetkellä kyläilen äidin luona, joten tärkeimmät asiat ovat hoidossa. Pääkaupunkiseudun ja Tampereen ystävät sekä molemmat veljetkin on jo tavattu, vielä odottaa lyhyt visiitti siskon luo Raisioon, kunhan hän miehensä kanssa itse kotiutuu Kanarian lomaltaan.

Tuomisena ystävät ja sukulaiset ovat saaneet huiveja, patalappuja, sukkia ja kirjanmerkkejä eli niitä käsitöitä, mitä Italiassa olen kesän ja syksyn aikana tehnyt. Ja hyvin ovat kelvanneet. Paljon en ole lomalla puikkoja ehtinyt kilkutella, mutta toiset harlekiinihenkiset unisukat ovat valmistuneet ja kolmisenkymmentä afrikkalaista kukkaa Tanjan torkkupeittoon myös.

Uudenkaupungin kangaskaupasta löytyi satiininauhaakin toivotuissa väreissä, joten unisukat saavat malliin kuuluvan koristelun. Uusi lankakauppakin tänne on avattu, mutta en uskaltanut mennä edes ovesta sisään, sillä laukkuun on jäätävä lämpöisempien vaatteiden lisäksi tilaa ruisleivälle ja maksamakkaralle! Ihania Noron lankoja kuolasin vain ikkunan takana.

Ilma on hyvin harmaa ja syksyinen, mutta lämmin. Ihan kuuma tuli ulkoillessa toppatakilla. Toivottavasti Italian syksy on pitkään aurinkoinen ja talvi sateeton, sinne kun palaan ainakin maaliskuun loppuun asti.

2 kommenttia:

  1. Harmi, jos ei ehditä tapaamaan vierailusi aikana... KIITOS ihanista tuliaisista :) Jos nyt komallasi ei ehditä äkemään, toivottavasti keväällä nähdään espanjassa <3

    VastaaPoista
  2. Minà lensin takaisin Italiaan jo tiistaina 1.11., joten tapaaminen jài nyt kyllà tàltà kerralta. Tarkoitus olisi olla kevààllà Espanjassa huhti-toukokuu, toivottavasti se myòs toteutuu!

    VastaaPoista