sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Julius tuli taloon!


 Julius tuli ja otti heti paikkansa olohuoneen kulmasohvalta. Aikaisin ovat tonttupojat liikkeellä täällä Aurinkorannikolla!

Juliuksen ohjeen löysin Dropsin nettisivuilta ja neuloin sen Sadnesin Sisusta; punaista, vaal.harmaata, tumm.harmaata ja valkoista. Käytin 2.5 mm puikkoja. Täytteenä käytin ihan tavallista vanua, mikä tuntuu vähän paakkuiselta ja kovalta Työ ei ollut ihan niitä mukavimpia neulottavia, joten Julius tuskin saa seuraa ainakaan täksi jouluksi.


Myös ihanat Ingridit valmistuivat. Malli on Minna Ahosen Pirkanmaan Kotityöstä ja ohje löytyy Roosa nauha sukkaohjekuvastosta. Minä neuloin Ingridit Dropsin Fabelista, kun sopivat sävyt löytyivät kaapista. Puikot 2,5 mm. Lankaa kului 85 gr. Ingrideissä on vahvennettu kantapää ja sädekavennus. Omaan jalkaan näitä sukista ei ole, sillä ohjeen mukaisesti neulottuna kooksi tuli n. 40-41. Kohta siis puikoille pienemmät Ingridit!

Eilen olin Marttojen kanssa oliivinkeruuretkellä Villanueva de Trabucossa. Paikka on täällä Andalusiassa Malagan provinssin pohjoisosassa. Vajaan puolitoista tuntia kesti bussimatka Fuengirolasta.

Olen hehkuttanut melkein joka viestissä ihanasta pitkään jatkuneesta kesästämme. Eilen aamulla retkelle lähdettäessä aamulla klo 8.00 mittari sitten näytti Fuengirolassa vain 14 astetta ja perillä Trabucossa vain 3 astetta. Ja maa oli kuurassa, joten siellä oli ollut jopa yöpakkasta. Onneksi tuli lämpöistä vaatetta mukaan, vaikka en tuollaista lämpötilaa ollut osannut edes ajatella. Onneksi oliviipellolla ollessamme paistoi aurinko, joten tarkenimme.

 Tila oli vanha ja suuri, n. 1500 oliivipuuta. Isäntämme Herman kertoi tilan ja oliivinviljelyn taustoista ja opasti meitä perinteiseen keruutapaan.



Tässä keräämme oliiveja suoraan puusta. Näistä suoraan puusta kerätyistä tehdään laadukkain eli Virgen Oil, neitsytöljy.


Nämä ovat siis oliiveja, ei viinirypäleitä. Samassa puussa saattoi olla sekä vihreitä että  tummia oliiveja.


Tässä virittelemme verkkoa oliivipuun ympärille.


Ja tässä isäntä antaa oppia siitä, kuinka kepakkoa käytetään vioittamatta oksistoa.


Tässä vaatimaton keruutuloksemme.


Tällä myllyllä tilalla murskattiin oliivit vielä 70-luvulla. Nyt mylly on museokäytössä.

Tänä päivänä oliivien keruu ja puristaminen on pitkälle koneellistettua ja nopeaa. Kävimme myös uudessa puristamossa, missä näimme prosessin oliivien syötöstä öljyn pullottamiseen.

Oli mielenkiintoista tutustua Andalusian alueen tärkeään elinkeinoon ja nähdä myös maisemia tuolta pohjoisemmalta puolelta Malagan provinssia. Hieno päivä!

Enya



7 kommenttia:

  1. Sain myös tuon roosanauha lehtisen vkl. Siinä oli kyllä ihania malleja :) nuo sinun tekemät kirjoneulesukat ovat kauniit <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Minulla on jo kolmannet sukat puikoilla tuosta kuvastosta.

    VastaaPoista
  3. Hieno tonttu ja aivan ihanat nuo sukat!

    VastaaPoista
  4. Kiva tonttunen ja upeat sukat jällenen kerran. Ja mielenkiintoisia kuvia oliivinkeruusta, kiitos niistä.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista