torstai 19. joulukuuta 2013

Sydämellistä Joulua!

Pistin virkkuukoukun sivuun ja otin taas puikot esille. Syntyi sukat. Itse asiassa nämä olivat käsityökorissa puolivalmiina ja odottivat virkkuuhurahduksen menoa ohi.


Malli on Taitokeskus Sastamalan ja nimeltään Hertta. Ohjeen poimin Roosa nauha -sukkakuvastosta. Lankana käytin tuttua Dropsin Fabelia ja 2,5 mm puikkoja.. Ohjeen naisten koon silmukkamäärällä sukasta tuli niin kapea, että päätin sen yhtä sydänriviä aiemmin lasten sukiksi. Kooksi tuli 32-33 ja lankoja meni yhteensä 70 gr. Viimeiset sukat ennen joulua ja taitaa olla myös viimeiset sukat tälle vuodelle.

Nytkin on puikoilla kirjoneule; ruusukuvioiset kämmekkäät. Ostin myös Ravelrysta pari virkkausohjetta, joten uutta on luvassa ensi vuoden puolella.

Vietän joulun tänäkin vuonna Fuengirolassa. En ole leiponut enkä paistanut mitään jouluista. Suomalaista, perinteistä jouluruokaa aion kyllä mennä syömään johonkin paikalliseen suomalaiseen ravintolaan ja kauneimmat joululaulut ja kynttiläkirkko on myös jouluohjelmassani. Joulun vietto on siis hyvin suomalaista vaikka vieraalla maalla olenkin.

Mukavia joulunaluspäiviä ja Hyvää ja Rauhallista Joulunaikaa,

Enya



10 kommenttia: