maanantai 30. joulukuuta 2013

Villiintynyt villasukka!

Tein netissä testin, mikä käsityö olen. Testin mukaan olen villiintynyt villapaita. Blogiani seuraavat yhtyvät varmaan vaihdokkaaseen: villiintynyt villasukka! En ole laskenut, paljonko sukkia neuloin vuonna 2013, mutta paljon neuloin, kuten parina aiempanakin vuonna. Ja tässä tulee esittelyyn ne vuoden 2013 viimeiset.


Malli on Dropsin Irih Dream ja olen neulonut tämän mallin jo ainakin pari kertaa aiemminkin. Nyt on kuitenkin uusi väritys. Lankana on suosikkini Fabel, musta ja Carneval. Ilmeisesti tämä Carneval keräni oli eri värierää kuin edellisen postauksen Hertta sukissa, sillä punainen sävy puuttuu melkein kokonaan. Käytin 2,75 mm puikkoja enkä ohjeen suosittamia 3 millisiä, joten ohjeen suurimmalla silmukkamäärällä sain aikaiseksi vain n. 38 numeroiset sukat. Neuleesta tuli juuri sopivan joustava, mutta kuitenkin tarpeeksi napakka.

Sain tulostettua ystävän luona muutamia virkkausohjeita, joten neulopuikot ovat naftaliinissa ainakin vuoden vaihteen. Jotain ihanan värikästä koukulta on tulossa ensi vuoden ensimmäiseen postaukseen.

Hyvää Vuoden Vaihdetta ja Onnellista Uutta Vuotta,

Enya

8 kommenttia: