lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kaunista turhamaisuutta???

Muutama uusi lukija on löytänyt blogini, lämpimästi tervetuloa!

Tein lisälankatilauksen Suomeen, Neuleunelmia nettipuotiin ja lankojen ja puikkojen lisäksi tilasin neulepussukan. Ihan ensin nyt kehun taas tuon Neuleunelmien Sannan. Hän toimintansa on kiitoksen arvoista, loistavaa ja nopeaa. Käykää ihmeessä hänen nettisivuillaan, www.neuleunelmia.fi.  Sitten tuohon neulepussukkaan. Tähän mennessä keskeneräiset työni ovat olleet muovipusseissa ja kulkeneet myös niissä neulekahvilaan torstaisin ja opistolle maanantaisin; ihan hyvin on toiminut niinkin. Nyt Neuleunelmien sivuille ilmestyi niin kauniita pussukoita, että en voinut vastustaa kiusausta ja tilasin yhden. Ja voi mikä herkku se on; pellavaa, pitsiä ja vielä upea kankaalle tulostettu kuva. Kyllä tuossa kelpaa pitää keskeneräinen neuletyö. Kooltaan pussukka on sen kokoinen, että siihen mahtuu vain esim. keskeneräiset sukat välineineen, mutta niitähän minä etupäässä kudon. Seuraavan tilaukseni yhteydessä tilaan kyllä toisenkin ja kysyn mahdollisuudesta saada hieman suuremmankin.  Ja tässä tämä ihanuus kuvana:


Olen neulonutkin kohtuullisen ahkerasti vaikka valmiiksi asti on tullut vähemmän. Ensimmäiset hyväntekeväisyyssukkani Martoille sentään olen saattanut valmiiksi asti. Sukat ovat omista langoistani, sinisäyistä pätkävärjättyä teetee Pallasta ja neuloin ne 2,75 mm puikoilla. Koko on miehelle, 44-45 ja lankaa niihin kului 109 gr.


Seuraavana hyväntekeväisyysneuleena on myös miesten perussukat Martoille, samasta langasta harmaan sävyisenä. Lisäksi on puikoilla Spring Roses in Vienna -kirjoneulepolvisukat, mustasta ja punaisesta Gjestalin Maijasta ja on tuolla korissa parit uudemmat ja vanhemmatkin keskeneräiset vielä odottamassa valmistumista. Kaikki keskeneräiset olen kyllä päättänyt saattaa valmiiksi tämän kevätkauden aikana. Ohjelmaa olen vain ahnehtinut itselleni niin paljon sekä Sofia-opiston että Marttojen puitteissa, että ihan entiseen tahtiin ei valmista synny. Neuloin kyllä tässä tilaustyönä taas yhdet Miina -sukat (Bostonin terrierit), mutta niin kiire minulla oli ne saattaa saajalleen, että unohdin kuvata.

Aurinkorannikolla on edelleen ollut hieman viileää ja välillä pilvistäkin. Sadettakin on luvassa taas ainakin pariksi päiväksi alkuviikosta. Nyt ollaan kuitenkin jo maaliskuun alussa, joten aika pikaisesti uskoisin asian korjaantuvan. Hieman on ollut ongelmia uudessa asunnossakin. Esim. kylmää vettä ei tule tai tulee todella vähän, joten pyykin pesu on hieman ongelmallista, kone kun ottaa vetensä kylmänä. Ja ei se pyytämäni kaappikaan ole ilmestynyt. Mutta asiat varmaan korjaantuvat, jos ei heti niin manjana!

Hyvää Viikonloppua,

Enya



3 kommenttia:

  1. Kaunis tuo pussukka. Ja eihän noin hyödyllinen tavara voi mitenkään olla turhamaisuutta. Pikaista etenemistä myös noihin arjen ongelmiin Sinulle.

    VastaaPoista
  2. ♥ ihana pussukka tuo iloa arkipäivään. ♥ toivottavasti asiat alkavat korjaantua! ♥

    VastaaPoista
  3. Todella kauniin pussukan olet ostanut.
    Aurinkoa nyt jo kaipaillaan täälläkin.

    VastaaPoista