keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Miina -sukat

Kissasukkien jälkeen olikin vuorossa Bostonin terrierit. Niitä olikin taas niin mukava tehdä, että otin puikoille saman tien toiset. Eli ne keskeneräiset työt saavat odottaa edelleen.



Lankana näissä on teetee Pallas, puikot 3 mm ja koko 39,. Suomeen matkaavat nämäkin.

Mukavaa viikon jatkoa,

Enya


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Guaron kylä ja mantelipuut!

Edelleen menee postaukseni hieman asian vierestä; vieläkään ei siis  ole paljon esiteltävää käsityörintamalta. Mutta mantelipuiden kukintaa esittelen kyllä yhtä mielelläni.

Olin tänään retkellä Guaron kylässä, noin tunnin bussimatkan päässä Fuengirolasta. Kylällä on joka tammikuu, suurin piirtein tähän samaan aikaan, mantelijuhla. Päivän ohjelmanumerona on mantelikävelyt. Valittavana on kaksi eri pituista reittiä ja niiden varsilla voi ihailla kukkaloistossa olevia mantelipuita. Ja tietysti myös Andalusian upeaa maisemaa. Kulttuuritalon aukiolla on myös tarjolla momenlaisia mantelituotteita ja tietysti tavallista markkinakrääsää sen lisäksi.

Monin paikoin puut olivat jo kukkineet loisteliaamman kukintansa, mutta kyllä rinteillä näkyi vielä aivan täydessä kukissa olevia puitakin. Kukat ovat valkoisia tai vaaleanpunaisia ja niitä on paljon. Huonolla kamerallani ja huonoilla kuvaustaidoillani ikuistus ei valitettavasti ole aivan todellisuuden veroista.







Yhdet kissasukat olen saanut valmiiksi asti ja ne lienevät jo Suomessa. Koirasukat, myös Suomeen, ovat työn alla ja keskeneräisenä on pari muutakin sukkaparia. Valmistunevat kyllä kaikki tämän kevään aikana.


Nämä ovat samalla sabluunalla kuin aiemmat Aino -sukkanikin. Lankana on Gjestalin Maija, puikot 3 mm ja koko 39-40. Tilaajan toivomuksen mukaisesti mustavalkoinen väritys.

Viikonloppu on ollut kaunis ja lämmin ja alkuviikolle on samanlaista luvassa. Huomenna onkin "vapaapäivä", sillä se on ainoa arkipäivistä, kun minulla ei ole ohjelmaa Sofia-opistolla. Sofia-opisto on kyllä kuvioissa huomennakin, sillä ihana Minna, Sofia-opiston rehtori, on tulossa työpäivänsä jälkeen kyläilemään. Sitä ennen minun pitäisi löytää paikallisesta kaupasta ainekset lohipiirakkaan, jota olen luvannut tarjota. Ihan mukava viikon aloitus!

Mukavaa viikon alkua myös kaikille lukijoilleni!

Enya





torstai 17. tammikuuta 2013

Uudet maisemat!

Ei, en ole taas vaihtanut maata, olen edelleen Espanjassa. Mutta eilen pääsin siihen asuntoon, jonka olen vuokrannut kesään asti. Olen nyt kattohuoneistossa, jonka terassilta on näin upea näköala vuorille.


Olohuoneessa näyttää tällaiselta.




Ja makuuhuoneessa tällaiselta.


Tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivat olohuoneen ensimmäisestä kuvasta, että lankani ovat saapuneet Italiasta. Ja asunnon hyllykkö on kuin tehty lankojen säilytykseen. Kusti polki Italiasta Espanjaan peräti kolme viikkoa, vaikka paketit tulivat lentopostina. Toki välissä oli joulun- ja vuodenvaihteen pyhät, mutta silti aikaa meni kohtuuttoman paljon. Italiassa ollessa, kun tilasin lankoja Suomesta, ne saattoivat tulla kahdessa päivässä!

Vaikka valmistuneita töitä ei ole tullut esittelyyn asti, niin toki täällä on neulottukin. Useampikin sukkapari on työn alla, mutta ei ihan valmiina kuitenkaan. Teen Suomeen tilaustyönä kissasukkia ja vanhoja, tuttuja malleja ovat nuo muutkin keskeneräiset. Täällä minulla on paljon muutakin ohjelmaa kuin neulominen, joten ihan entiseen tahtiin ei töitä ole syntymässäkään.

Fuengirolassa on toiminut muutaman vuoden suomalainen Sofia-opisto. Kevään toimintakausi alkoi tällä viikolla ja olen taas mukana usemmassa opintoryhmässä. Jatkan espanjan kieltä parina päivänä viikossa, käyn luennoilla ja retkillä, osallistun patikoinneille ja käyn neulomassa neulekahvilassa. Tällä viikolla minusta tuli myös Martta eli osallistun paikallisen Marttaryhmän toimintaan. En siis vain ota täällä aurinkoa ja "hengaile", kuten eräs nuori nainen tekemisiäni arveli. Aurinkoa en ota ollenkaan, vain sen, minkä lenkkeillessä väkisin tulee ja tuosta hengailusta en ymmärrä yhtään mitään.

Mukavaa viikon jatkoa,

Enya

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kukkaiset joulusukat!

Lämpimästi tervetuloa Maaret ja Kivitasku Enyanvillan lukijoiksi! Paljon kiitoksia myös kaikille kommentoijille mukavista viesteistä edellisiin postauksiin.

Lankani ovat edelleen matkalla Italiasta Espanjaan, vaikka ne on postitettu jo 21.12. Ehkä nämä välissä olevat juhlapyhät ovat pysäytteneet ne jonnekin. Siksipä jouduin lankaostoksille. Täältä Fuengirolasta saa nykyisin paristakin paikasta Novitan lankoja, mitkä eivät kyllä ole ollenkaan suosiossani, mutta menköön tämän kerran. Ja sukkiahan niistä alkoi syntyä.



Nämä valmistuneet kukkasukat ristin joulusukiksi, koska ohje on Dropsin joulukalenterista. Malli on hieman muokattu heidän vanhemmasta mallistaan ja väritys tietysti jouluinen puna-valkoinen.  Lankana siis Novitan Nalle ja puikot resorissa 2,5 mm ja kirjoneuleessa 3 mm. Koko 38-39. Ihan samanlaiset ja samanväriset sukat Gjestalin Maija-langasta ovat keskeneräisinä, odottomassa lisälankaa Italian paketista. Ne ovat ne Italiassa aloitetut, joista tosiaan piti tulla joulusukat itselle. Ja tuleekin, seuraavaksi jouluksi!

Ostin myös mustaa Nallea ja pitihän minun kokeilla, miltä tuo malli näyttää mustavalkoisena. Nekin ehtivät valmistua tähän postaukseen. Postaus on nimittäin ollut työn alla jo jonkin aikaa, mutta bloggerissa olevan ongelman vuoksi en ole saanut liitettyä kuvia. Lanka ja puikot samat kuin punavalkoisissa sukissa, mutta pari silmukkaa ja myös pituutta hieman enemmän, joten koko on 39-40.



Molemmat sukkaparit on kuvattu vielä pesemättä ja höyryttämättä. Asuntoni pesukoneessa ei näytä olevan vajaatäyttöohjelmaa ja olen todella laiska pesemään mitään käsin. Odotan nyt muutaman valmistuvan samansävyisen parin ja pistän ne sitten pyörimään hienopesuohjelman läpi.

Postaamatta on myös jo Italiassa neulomani "passipussi", joka olikin ihan siinä tehtävässä lentäessäni Italiasta Espanjaan. Testasin tähän Dropsin patalappumallia ja pidin kovasti, joten samalla mallilla syntyi tänne Espanjan kotiin patalaput. Niistä onkin kuva jo aiemmin.



Joulunaika huipentui täällä Espanjassa loppiaiseen. Lauantai-iltana itämaan tietäjät liikkuivat suurissa kulkueissa ja heittelivät karkkeja lapsille. Kaduilla on kulkueiden aikaan hurja määrä ihmisä ja aina ei vahingoiltakaan säästytä. Malagassa pieni poika juoksi karkkien perään, jäi kulkueauton alle ja menehtyi. Todella surullinen tapahtuma. Lapset saavat myös lahjansa loppiaisena, sillä täällä lahjat tuo itämaan tietäjät eikä joulupukki.

Espanjan joulussa ovat seimet erittäin tärkeässä roolissa. Niitä on esillä julkisissa rakennuksissa ja tietysti kirkoissa, toinen toistaan upeampia. Myös jotkut yksityishenkilöt ovat rakentaneet upeita, suuria seimiasetelmia, joita esitellään joulukautena. Olin viikolla tutustumassa kahteen kotiseimeen Fuengirolassa, joita oli rakennettu vuosikausia ja täytyy sanoa, että olivat näkemisen arvoisia. Niissä ei ollut kuvattuna ainoastaan Jeesuksen syntymää vaan lukemattomia historiallisia tapahtumia ennen ja jälkeen syntymän.

Nyt on aika jättää joulun aika taakse ja suunnata katse kohti kevättä. Mukavaa paluuta arkeen,

Enya


tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää alkanutta vuotta 2013!


10 kpl pieniä sukkia voidaan kirjata vielä viime vuoden piikkiin. 14 sukkaa vielä puuttuu ja sitten on kokonaisuus valmis. Eli sukista on tulossa joulukalenteri ilahduttamaan omia tulevia joulujani. Homma on nyt hetken tauolla, kun lankani on edelleen tulematta Italiasta ja en tätä projektia varten osta uusia. Muutenkin ajattelin tätä sellaisena työnä, jota täydennän aina muiden projektien välissä kun niistä jää jämälankoja.

Muutama kuva myös tämän hetkisestä Espanjan kodistani. Asunto on kahdessa kerroksessa oleva lofti ja aivan uusi. Ensimmäisen kerran elämässäni kyllä asun rautaristikoiden takana, sillä asunto on talon alakerrassa. Tässä olen vain tammikuun puoleen väliin, koska haluan parvekkeellisen asunnon. Uuteen nousen vain pari kerrosta ylemmäs ja saan ullakkohuoneiston, jossa on iso parveke ja toiveideni mukaisesti myös erillinen makuuhuone.






Minulla vanhan vuoden loppu ja uuden vuoden alku sujui edelleen  kirjoneulesukkien parissa; ensimmäinen pari on juuri valmistumassa. Näillä laattalattioilla on myös villasukat tarpeen ja eivät yksinään riitäkään, pitää olla myös tossut.

Toivottavasti viihdytte sukkapitoisen blogini parissa myös alkaneena vuonna!

Enya