lauantai 24. joulukuuta 2011

Viimeiset KyJyt ja taas vàhàn muutakin

KyJy nro 2, pàivàpeitto, valmistui aatonaattona. Palojen virkkaamisen aloitin jo kesàkuun 25. pàivà. Peitto on juuri sànkyni levyinen, 120 cm, ja muutaman sentin pààlle 2 m pitkà. Tarkoitus on vuorittaa se ohuella, valkoisella fleece-peitolla, jonka reunat jààvàt paljaana helmaksi. Idea on Dropsin torkkupeitosta. Kàytin lankana Dropsin Karismaa neljàssà eri vàrissà ja virkkasin palat 5 mm koukulla. Palat on myòs virkattu yhteen ketjusilmukkalenkein. Tyòtàhàn tuossa oli, mutta pidàn kovasti lopputuloksesta. Joulun kunniaksi peitto pààsi olohuoneen koristukseksi.



Panevat porot -sukat ovat KyJy-tyò nro 19. Ne on neulottu làhes viimeisinà pàivinà ennen joulua ja kahdenkertaisesta Fabelista, jotta ennàtin saada ne ajoissa valmiiksi. Puikot olivat 2 mm. Sukat on lahja tyttàrelle ja malli hànen toivomansa.



Nàmà sukat Tanja myòs toivoi itselleen ja joululahjaksi ne toteutin. Malli on Tinttitintin Varresta varpaisiin -kirjasta vàhàn muutettuna. Nàmà neuloin myòs kaksinkertaisesta Dropsin Fabelista 3 mm puikoilla. Aloitin sukat 13.12. ja valmiiksi sain ne 14. pàivà. Minusta sukkien vàritys on hyvin onnistunut. Taidan tehdà itselle samanlaiset.



Ylàkerran ystàvàllinen ja avulias Lorenzo sai myòs sukat joululahjaksi. Tiedà, pitàvàtkò nàmà italialaiset sukkia, mutta sellaiset halusin kuitenkin antaa. Nàmàkin neuloin kaksinkertaisella langalla, Strompegard, ja kàytin 3 mm puikkoja. Aloitin sukat 20.12. ja valmiiksi ne sain 21. pàivà. Kiireessà en ehtinyt toteuttaa enàà kuin perussukat, mutta sen verran piristin niità, ettà neuloin kantapààt ja kàrjet yksivàrisellà harmaalla.

Aiemmassa viestissàni kerroinkin, ettà neuloessani pòllòtumppuja lahjaksi, neuloin ensin kaksi vasemman kàden tumppua. Kummatkin saivat kaverinsa. Nàmà ovat ne toiset tumput, ensimmàiset matkasivat jo viime viikonloppuna Tanjan mukana Venetsiaan.


Tàmà liivihame/tunika odotti valmistumista làhes kaksi kuukautta. Ensin loppui lanka kesken ja sitten ajoivat muut tyòt edelle. Malli on Tine Solheimin kirjasta Leikkià langoille, mutta toteutin sen ilman hihoja. Neuloin erilliset palmikkokaitaleet ja ompelin ne kàdenteihin. Minusta tunika on nàin monikàyttòisempi. Lanka on Dropsin Karismaa, jota neuloin 3.5 mm puikoilla. Pidàn kovasti tàstà tunikasta ja uskon sen olevan ahkerassa kàytòssà.




Minà en ole mikààn leipuri, mutta tyttàren toivomuksesta tein jouluksi tàytekakun. En lòytànyt kaupasta vaahtoutuvaa kermaa, mutta italialaisten kàyttàmà mascarpone -tuorejuusto vaahtoutui hyvin ja kàytin sità sekà hillon kanssa vàlissà ettà kakun pààllà. Olisin halunnut koristella kakun siirappipiparkakkumurulla, mutta eihàn tààltà sellaisia saanut; ei valmiita puhumattakaan taikinasta. Tanjan Venetsian vuokraemàntà làhetti pussillisen leipomiaan pikkuleipià ja niistà lòytyi lintukuviot koristeeksi.


Suomeen tilaustyònà tekemàni poropusero on myòs valmistunut ja làhetetty saajalleen Suomeen. Jouduin kàyttàmààn omaa kameraani ja kun piuha ei ole mukana, en saa toistaiseksi kuvaa nàytille. Tyòn alla on nyt myòs poro-aihe, villatakki Tanjan porosarjaan, johon olisi tarkoitus tulla myòs sààrystimet, myssy ja sormikkaat. Viime mainitut taidan ottaa UWA-projektin tòiksi, sillà tàllà viikolla en niità ehdi vielà aloittamaan.

Mukavia vàlipàivià!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tanjan torkkupeitto ja vàhàn muutakin!

Tanjan torkkupeitto on yksi isoimpia KyJy-tòitàni ja sen loppuun saattaminen veikin nàin làhelle joulua. Peitossa on 221 afrikkalaista kukkapalaa ja kooksi tuli 85 x 135 cm. Lankana kàytin Dropsin Fabelia ja valkoista lukuun ottamatta kaikki langat ovat sukista jààneità jàmàlankoja. Yhdistin palat virkkaamalla. Tanja asetteli itse palat haluamallaan tavalla, joten nyt peitossa on sekà àidin ettà tyttàren kàden jàlki. Tàmà on toinen Tanjalle tekemàni peitto; ensimmàisen tein 40 v sitten pienelle tyttòvauvalleni.





Mietin vielà reunuksen virkkaamista ja peiton vuoraamista, mutta jos ne toteutan, ne jààvàt kyllà suosiolla ensi vuoden puolelle.

Sain kuvaan myòs myssyn ja kaulahuivin, jotka neuloin kaveriksi pòllòtumpuilleni.  Lanka on lahjaksi saamaani Katya villasekoitetta ja neuloin sità 5 mm puikoilla. Sekà myssyn ettà huivin ohje ovat Tine Solheimin kirjasta Maskepi.


Viikonloppuna neuloin vielà pòllòtumput lahjaksi Tanjan Venetsian vuokraemànnàlle. Tai niità tuli saman tien kaksi paria, kun neuloin vahingossa ensimmàiset kaksi tumppua molemmat vasempaan kàteen ja purkaakaan en halunnut. Tàssà kuvaan on pààssyt lahjatumput, toiset odottavat vielà viimeistelyà. Lankana on Dropsin Nepal, villa 65%, alpaca 35%,  ja kàytin 5 mm sukkapuikkoja. Silmàt tein nàihin lahjatumppuihin hieman hillitymmàt. Ja ilmeestà pààtellen ovat ihan kaksi eri pòllòà!




Jouluviikolle jài sitten loppuun saatettavaksi ja viimeisteltàvàksi vielà kaksi KyJy-tyòtà; pàivàpeitto ja panevat porot -sukat. Kummatkin ovat kyllà jo ihan loppusuoralla, joten taidan ehtià paistaa joululaatikot ja leivonnaiset siinà ohessa. Lanttulaatikko kyllà puuttuu meidàn joulupòydàstàmme, kun tààltà en sellaista juuresta lòytànyt. En ole lòytànyt bataattiakaan, mutta porkkanaa ja perunaa ne tààllàkin syòvàt.

Mukavia viimeisià joulunaluspàivià kaikille!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Käsitöitä ilman kuvia

Kuvaaja jäi viikonlopuksi Venetsiaan, joten valmistuneiden töiden esittely menee viikon päähän. Ei tosin valmistakaan ole paljoa tullut, vaikka neulonut olen entiseen tapaan, joka päivä. Pöllölapasille valmistui sentään kaveriksi myssy ja lyhyt kaulahuivi.

Panevat porot -sukat pistin puikoille ja sain jopa toisen valmiiksi asti. Ne ovat sitten viimeiset KyJy-sukat. Peittoihin en ole koskenutkaan, vaikka sain kyllä viikolla lisää valkoista Fabelia, jolla kokoan Tanjan torkkupeittoa. Ensi viikolla työstän Tanjan peiton valmiiksi ja omaanikin eteenpäin, sillä kyjyilyn takaraja, jouluaatto, on uskomattoman lähellä.

Saatuani lankalähetyksen keskiviikkona, aloitin heti tilaustyön, poroaiheisen puseron. Sen kanssa olen sitten kaveerannut koko loppuviikon ja  tiistaina olisi tarkoitus saada lähtemään se Suomeen.

Lankalähetys Suomesta oli hirveä pettymys. Tilaus kun oli peräti 17 kg ja lankaa sain vain 8 kg. Ja juuri ne langat ja värit,  joita eniten odotin ja joita olisin tarvinnut heti, eivät tulleet. Ymmärrän kyllä, että tehtaallakin on joskus kampanjoiden yhteydessä toimitusvaikeuksia, mutta sitä en ymmärrä, että kauppias ei pidä asiakastaan ajan tasalla asiasta. Lankatoimittajani siis menee vaihtoon!

Vielä on monta loppuun saatettavaa työtä ennen joulua ja aika jo todella vähissä. Tanjan toivomia joululaatikoitakin pitäisi valmistaa pakkaseen ja leipoakin jotain, mutta jouluvalmistelut jäävät kyllä nyt ihan viimeiseen viikkoon ja minun varaani. Tanja pääsee luistamaan joulun valmisteluista, kun koulu loppuu vasta aatonaattona.

Ilmoittauduin viikolla mukaan myös tammikuussa alkavaan UWA-projektiin (uudesta vuodesta vapun aattoon). Eli tammikuussaon  aloitettava 12 uutta työtä ja niiden pitää valmistua vapuksi. Minulla on kyllä niin hurjan pitkä "ihan pakko tehdä" -lista, että tulee ihan vaikeuksia valita, mitkä niistä otan mukaan tähän projektiin. Joulu tulee nyt niin hätäisesti, että en ole ehtinyt neuloa mitään jouluista. Jotain voisin siis tehdä ensi joulua ajatellen. Tanja haluaa myös useamman neuleen Tine Solheimin uusista kirjoista ja niitä varmaan tulee myös mukaan. Ehkä jotain kivaa uutta itsellekin. Ja kylppäriin on vielä matto virkkaamatta, kuten on verhot ikkunoihinkin. Tehtävien lista on siis loputon.

Mukavaa Joulunalusaikaa kaikille!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Melkein viimeisià KyJy-tòità ja ihanat pòllòlapaset!


Paraphernalia -sukat ovat KyJy nro 17 ja ne aloitin jo 8.8. Toinen odotti pariaan käsityökorissa viime viikolle asti, sillä ne valmistuivat 28.11. Lankana Dropsin Fabel ja neuloin sukat 2,5 mm sukkapuikoilla. Pieni virhekin viime viikolla tehtyyn sukan kuvioon tuli, mutta ei se näytä kokonaisuutta häiritsevän millään tavoin.

Viimeistelin sanan tien valmiiksi myös 8.8. aloittamani Kalajoki -sukat. Malli on Tiina Seppälän yliveto -blogista. Lankana käytin Gjestalin Maijaa ja neuloin sukat 3 mm puikoilla. Olen ollut pitkään ohkaisten sukkien ystävä ja käyttänyt vain Dropsin Fabelia ja muita 2,5 mm puikoilla neulottuja sukkalankoja, mutta Maija oli mukavaa neuloa ja lopputuloskaan ei ollut vielä liian paksu, joten Maija päätyy kyllä jatkossakin sukkapuikoilleni.



Tässä sitten minun versioni Stephanie von der Lindenin Glamour -sukista. Taitereunasta jätin helmet pois ja kuviotakin tein vain varren yläreunaan. Minusta sukista tuli oikein kauniit tällaisenakin. Lankana näissäkin Dropsin Fabel ja 2, 5 mm sukkapuikot. Nämäkin aloitin jo 8.8. ja ne valmistuivat viime viikon "sukkaviikolla" 29.11.


Teppanan Ursula -sukat ovat Varresta varpaisiin -kirjasta. Edelleen olen käyttänyt Dropsin Fabelia ja 2.5 mm sukkapuikkoja. Kuviointi ehkä hieman kärsii kirjavasta langasta. Sukat on aloitettu jo 16.7. ja valmistuivat vasta 20.11.




KyJy -projektini tilanne on nyt 21/24 valmista, elikä hyvältä näyttää. Viikonloppuna kasasin myös Tanjan torkkupeittoa, mutta harmikseni lanka loppui kesken. Onneksi sitä on tulossa tällä viikolla Suomesta, jos paketti vain löytää perille. Taas on nimittäin yksi pienempi lankapaketti hukassa. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että kaikki tänne toimitettava tavara on ehdottomasti lähetettävä postipakettina, sillä siinä on seurantakoodi. Kaikki kadonneet lähetykset ovat ymmärtääksen tulleet maxi-kirjeinä, jossa seurantakoodia ei ole.

Ihanat Pöllö-lapaset bongasin viime viikolla Neulomon sivuilta ja sellaisethan oli heti saatava. Googlasin ihan pöllö-lapasten nimellä ja englanninkielinen ohje löytyi Maria H.:n blogin kautta. Lahjaksi saamani liukuvärjätty Katia lanka oli työhön ja 5 mm sukkapuikoille sopivaa, joten se päätyi lapasiksi. Lankaa tosin on jäljellä vielä niin paljon, että lapaset saavat varmaan vielä kaverikseen jonkinlaisen myssyn. Tytär moitti laittamiani nappisilmiä, mutta minusta ne ovat söpöt ja minun käsiäni lämmittämään nämä lapaset tulevatkin.




Mukavaa joulun odotusta!