maanantai 13. huhtikuuta 2015

Hyytyy, hyytyy ...

Neulomisinnostus on aika hukassa tällä hetkellä, toivottavasti ei hyydy kesäksi kokonaan. Siitäkin kun on kokemusta muutaman vuoden takaa. Viimeisen reilun kuukauden aikana olen saanut tehtyä vain kahdet miesten sukat ja tällä hetkellä ei ole työn alla mitään. Neulekorissa on kyllä muutama keskeneräinen työ, mutta niihin ainakaan en saa itseäni innostumaan.


Nämä kaksi paria on neulottu samoista langoista; mustasta Dropsin Fabelista ja liukuvärjätystä Hot Socks Spectrasta 2 mm sukka/pyöröpuikoilla. Molemmat ovat kokoa 44-45. Lankaa kului toiseen pariin 94 gr ja toiseen 102 gr. Sukkaparin sukat eivät ole raidoitusvärin puolesta identtiset, mutta minusta niiden ei tarvitse ollakaan. Toivottavasti sukkien saajat ovat samaa mieltä.

Tämä kausi Aurinkorannikolla on loppusuoralla. Lennän Malagasta suoraan Tampereelle 1.5., siis kuukautta aiemmin, kuin edellisinä vuosina.  Mukava, kun on suora lento, mutta lentoaika on tosi kurja. Lento lähtee Malagasta jo aamulla klo 6.00, joten viimeistään klo 4.00 pitää taxin startata Fuengirolasta. Takaisin päin sitten syksyllä pääsen ihan päivälennolla.

Tässäkään kaudessa ei ole valittamista. Hieman viileämpi talvi ehkä oli kuin edellinen, mutta ei paha. Viimeisen kuukauden aikana on sitten vaihdellut helteestä viileään ja vettäkin on satanut jonkin verran. Se on toki luonnolle tärkeää, kun talvi oli jokseenkin kuiva. Asuntoonikin olen edelleen tyytyväinen ja jatkan tässä myös ensi syksystä.

Suomen kevättä ja kesää odotellen,

Eini



tiistai 10. maaliskuuta 2015

Sukkapari per viikko!

En ole saanut tekstiä blogiin useampaan viikkoon, mutta se ei tarkoita sitä, etten olisi neulonut. Sukkapari per viikko olen edelleen tikuttanut, mutta vasta viime viikonloppuna sain itseäni niskasta kiinni viimeistelyn suhteen. Nyt on kaikki päätelty, pesty ja höyrytetty ja valmiina esittelyyn.

Miesten raitasukkia olen edelleenkin neulonut, vaikka viime päivityksessä jo suunnittelin kirjoneuleisiin siirtymistä. Parit vähän isompaa kokoa on vieläkin tulossa, mutta sitten pitäisi olla kasassa viemiset Suomeen ja muutama pari varastoonkin.



Turkoosit sukat neuloin Dropsin Fabelista. Raidat ovat Fabel Carnevalia, mitä ilmeisesti ei enää ole tuotannossa. Puikot 2 mm ja kokoon 42-43 lankaa kului yhteensä 89 gr.


Harmaissa sukissa pohjaväri on myös Fabelia ja Raitaväri Kustgarnia. 2 mm puikot, koko 43-44 ja lankaa kului yht. 96 gr.


Näissä kahdessa parissa on pohjavärinä musta Fabel ja raitavärinä Fame Trend. Puikot 2 mm koko 42-43 ja lankaa kului toiseen pariin 89 gr ja toiseen 91 gr. Mukavasti osui eri raitavärejä toiseen sukkapariin.


Harmaan sinisten sukkien pohjaväri edelleen Fabelia ja raitaväri Fame Trendiä. Puikot 2 mm, koko 40-41 ja lankakulutus yht. 80 gr.

Viileähkön helmikuun jälkeen on Aurinkorannikolla ollut jo hyvinkin keväistä. Lämpötilat ovat jo parhaimmillaan olleet yli 20 asteen. Kevätkaudesta pidän täällä kaikkein eniten; on jo mukavan lämmintä, mutta ei vielä hellettä. Hellettä taidan päästä tänä keväänä karkuun, koska poikkeuksellisesti tulen Suomeen jo toukokuun alussa.

t. Enya



lauantai 7. helmikuuta 2015

Liukuvia väriraitoja miesten sukkiin!

Kahdet ohuet miesten villasukat ovat parin viime viikon tuotoksia. Molemmissa on pohjavärinä harmaa Dropsin Fabel ja raitavärinä Zauberball Frische Fische 1564 ja pyöröpuikko/puikot 2 mm,


Ensimmäiset ovat kokoa 40-41 ja lankaa kului yhteensä 82 gr.


Toiset ovat kokoa 42-43 ja näihin kului lankaa yhteensä 87 gr.

Vieläkin on parit miesten sukat tulossa, mutta sitten pitäisi keksiä jo muuta. Ehkäpä työn alle pääsee naisten kirjoneulesukat viimeisestä Rosa nauha sukkakuvastosta.

Lämmöllä,

Enya


perjantai 23. tammikuuta 2015

Miesten sukkia


Ensimmäiset sukat neuloin Gjestalin Maijasta 2,5 mm pyöröpuikoilla. 45-46 kokoisiin miesten sukkiin kului lankaa 130 gr. 



Toiset sukat neuloin harmaasta Dropsin Fabelista ja Fame Trendistä, väri 666 2 mm pyöröpuikolla. Nämä ovat kokoa 42-43 ja lankaa kului yhteensä 90 gr. Väri liukuu raidoissa todella kauniisti ja neuloin tällä kertaa raidat kärkeen asti. 

Ja sukilla myös jatketaan!

t. Enya





torstai 15. tammikuuta 2015

Raitasukkien paluu!

Käsien lämmittimet on nyt neulottu tältä erää ja palasin sukkiin; lähes perinteisiin sellaisiin.


Kokoraitaiset miesten sukat neuloin sinisestä Sadnesin Sisusta ja liukuvärjätystä Fame Trendistä, väri 666. Käytin 2,5 mm puikkoja ja 45-46 kokoisiin sukkiin kului lankaa yht. 94 gr. Raitalangassa värit liukuvat kauniisti ja neuloin värit vastakkain toiseen sukkaan.


Näitä sukkia neuloin syyskaudella neulekahvilassa, mihin tarvitsin yksinkertaista, keskustelun lomassa sujuvaa neulottavaa. Jäivät silloin hivenen kesken, mutta kuluneella viikolla innostuin neulomaan sukat valmiiksi. Lankana on Dropsin Fabel ja neuloin sukat 2 mm pyöröpuikolla. 39-40 kokoon meni lankaa yht. 80 gr.

Ja seuraavat sukat ovat jo puikoilla!

Enya




perjantai 9. tammikuuta 2015

October Leaves Fingerless Mitts

Viimeinen erä kämmekkäitä valmistui esittelyyn. Malli on Abbie Tildenin October Leaves Fingerless Mitts, yksinkertaisen kaunis lehtikuvioineen ja kapeine palmikkoineen.



Ensimmäisissä on lankana Schoppel Wolle Cat Print, väri Barrakuda. Kaunis turkoosivihreä lanka, mistä toteutin aiemmin myös pitsikämmekkäät. Käytin lyhyitä ruusupuisia puikkoja, kokoa 2,5 mm. Tein näihin keskipitkän varren.


Vaaleanvihreät kämmekkäät ovat Dropsin Fabelia, minkä neuloin 2,25 mm puikoilla.


Murretun havunvihreät kämmekkäät ovat Regia 4-fädig lankaa, väri nro 02080 ja puikot 2,5 mm. Näihin tein pitkän ranneosan.

Jatkossa puikoilla taas ihan jotain muuta!

t. Enya