Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuviosukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuviosukat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. lokakuuta 2013

Turhauttava neuleviikko!

Viikko on ollut turhauttava muussakin kuin neulemielessä. Koko viikko on mennyt jonkin viruksen kourissa, lämpöillen ja päätä särkien. En ole jaksanut osallistua mihinkään, enkä ole jaksanut tehdä täällä kotonakaan oikein mitään. Tänään on olo ensimmäisen kerran parempi ja kävin jo pienen lenkin ja siivosin pahimmat pölyt kotona.

Neulonut en siis paljoakaan, mutta sain sentään pääteltyä ja kuvattua aiemmin valmistuneet sukat ja kämmekkäät.


Sukat ovat mallia Kalajoki ja neuloin ne Gjestalin Maija -langasta 2,75 mm puikoilla. Sukissa on ranskalainen kantapää ja toispuoleinen nauhakavennus, mikä istuu jalkaan oikein hyvin.



Kastanja -kämmekkäiden ohjeen tulostin Titityy -lankaliikkeen sivuilta. Neuloin nämä myös Gjestalin Maijasta, 3,25 mm puikoilla. Kiva, kuohkea neulepinta eikä edes vaikea toteuttaa. Näitä saattaa syntyä jossain vaiheessa lisääkin.

Viikonloppuna on vuorossa patikointia Istánissa, jos sää ja kunto sen sallivat. Ja tänä iltana on tuossa lähiravintolassa Matti Esko esiintymässä. Siellä ehkä pikaisesti käväisen. Ravintola on avattu juuri hiljattain suomalaisin voimin, joten on mukava nähdä paikka. Ja haluan kuulla Matti Eskon kappaleen "Suloinen Maria". Matti Eskolla kun minusta on muitakin kunneltavia kappaleita kuin "Rekkamies"!

Buen fin de semana, hyvää viikonloppua

Enya