keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Katson maalaismaisemaa ...









Tällaisissa maisemissa lenkkeilen. Ihan landella siis ollaan. Tuolla hautausmaalla nyt tulee harvemmnin käytyä, mutta kun kamera oli mukana, halusin ikuistaa kukkaloiston, joka sillä on jatkuvasti. Paikalliset näyttävät käyvän ahkeraan haudoilla ja aina uusien kukkien kanssa.

Ne isot levyt pellolla on aurinkopaneeleja. Täällä hyödynnetään aurinkosta saatava energia ympärin vuoden. Tänä talvena aurinkoa on riittänyt ihan poikkeuksellisen paljon. Nyt on jo ojien pientareilla jopa leskenlehtiä ja ollaan sentään vasta tammikuun alussa.

Neulerintamallakin tapahtuu, mutta valmiita töitä ei ole vielä kuvattavaksi. Poropipo on tupsua vaille valmis,porosormikkaista ja palmikkosormikkaista on myös jo toinen kappale valmiina ja puikoilla on myös Moose love roses -kirjoneulelapaset. Olen ilmoittautunut niin moneen projektiin mukaan, että suurin osa ajasta on nyt kulunut mallien etsimiseen. UWAn ja 12 lapaset 2012 lisäksi ilmoittauduin 12 sukat 2012 ja 12 pipoa 2012 ryhmään.  UWAssa yritän tehdä vähän isompia töitä, esim. villatakin itselle ja pari liiviä ja puolihameen Tanjalle. Katsotaan nyt kuinka aika riittää, aloitukset kun pitää olla puikoilla 31.1. mennessä. Kovasti olen odottanut, että joku aloittaisi myös 12 huivia 2012 ryhmän, siihen lähtisin myös ilman muuta mukaan. Kaikki KyJy-projektissa tekemäni huivit kun ovat maailmalla tai jo omassa käytössä.

Vaikka lankoja on kaapissa kilotolkulla, niin edelleen tuntuu olevan sama ongelma, että haluamaani työhön ei löydy sopivaa lankaa. Yritän nyt kuitenkin tammikuun olla ostolakossa ja tehdä sellaisia töitä, joihin langat löytyy.

Mukavia talvipäiviä neulomusten parissa tai ilman niitä!

3 kommenttia:

  1. Hei olethan muistanut raportoida langankulutuksen Kyjy-emoille? Tai edes joku arvio siitä kannattaa esittää. :)

    VastaaPoista
  2. Olen ilmoittanut jo kahdesti. Pistin nyt vielä kolmannenkin kerran.

    VastaaPoista