lauantai 7. kesäkuuta 2014

Ei värin väliä, kunhan on punaista!



Laatikollinen Dropsin Fabeleita saapui viikolla. Tilasin ensimmäisen kerran Liljan lankakaupasta ja palvelu ja toimitus toimivat moitteettomasti. Teinkin heti uuden tilauksen väreistä, joita viimeksi ei ollut saatavilla. Olen tehnyt myös jo pieniä hankintoja Tampereen lankakaupoista; Katia Darling, Choppelilta Zauberball ja Admiral Cat print ja 2 mm 80 senttiset pyöröpuikot. Katia Darling on näistä minulle uusi tuttavuus ja hankin sitä ihan upeasti liukuvien väriensä vuoksi. Langassa on 60% merinovillaa ja 40% polyamidia. Neulomistuntuma ei ollut paras mahdollinen, lanka hajoaa helposti säikeiksi.

Punapohjaisia sukkia en vielä ole neulonut pyörönä, mutta ensimmäinen pari on kyllä jo puikoilla. Tai siis toinen sukka, en vielä edes yritä kahta yhtä aikaa. Valmistuneiden miesten raitasukkien punainen pohjaväri on siis tuttua Fabelia ja raitaväri Katia Darlingia, raidat 4 kerroksen levyisiä. Puikot 2,5 mm ja koko n. 41.

Väriyhditelmä toimii hyvin ja sukista tuli oikein pirtsakat. Näillä väreillä voisin tehdä sukat omaan jalkaankin, sillä punainen on ehdottomasti lempparivärini.

Ensimmäinen viikko Suomessa ja Tampereella on takana ja jo on tunne, että en olisi poissa ollutkaan. Olen lenkkeillyt Pyynikillä, käynyt Verkarannan näyttelyssä ja tutuissa lounaspaikoissa ja olen minä jo vähän shoppaillutkin. Tänään poikkesin kauppareissulla Laukontorille jäätelölle ja siellä istuessani tuli taas voimakkaasti tunne, että tämä on se minun kaupunkini! Tykkään ja paljon! Tänne minä palaan vakituisesti asumaan, kun lopetan maailman valloitukseni.

Mukavaa helluntaiviikonloppua,

t. Enya




2 kommenttia:

  1. Punainen pohjavärinä on ihanan raikas. Taidan joskus matkia tätä ideaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen tosiaan sopii hyvin pohjaväriksi tuolle sinikirjavalle ja ihan vapaasti saa matkia. Minäkin innostuin näistä raitasukista, kun näin sellaiset jonkun toisen blogissa.

      Poista