maanantai 10. helmikuuta 2014

Neulegraffiteja Fuengirolaan!

Neulegraffittien valmistus on hyvässä käynnissä. Minulla on valmistumassa kuusi päällystä kivipalloihin. Huomenna on seuraava neuletapaaminen ja siinä yhteydessä sovitan "huput" ja pääsen työstämään ne valmiiksi.


Lankoina olen käyttänyt patalapuista jääneitä puuvillalankoja ja torkkupeitosta jäänyttä Maijaa, mutta olen minä ostanut halpaa akryylilankaakin jo yli kilon. Vanhaakin on hyödynnetty. Alhaalla oikeanpuoleisessa on palat, joita en kelpuuttanut torkkupeittoon ja niiden ympärille virkkasin verkkoa. Vasemmanpuoleisessa alhaalla on patalapun toinen puoli. Lanka ei riittänyt toiseen puoleen, joten keskeneräinenä työ joutui tähän projektiin. Punaisen kappaleen ympärille virkkasin pylväsvirkkauksena lähes kaikki vanhat puuvillalankajämät, mitä korista löytyi.

Takimmaiset kaksi oikeanpuoleista on toteutettu idealla patalappu keskelle ja ympärille virkattua verkkoa. Verkko joustaa hyvin pyöreän pallon päällä. Kaksi takimmaista palatyötä esittelinkin jo viime päivityksessä. Ne menevät toiseen sovitukseen huomenna ja toivottavasti ovat sitten valmiita viimeisteltäviksi. Kokonaan paloista tehtävä pallomuoto on osoittautunut todella haasteelliseksi ja suuritöiseksi. Siksi oli seuraaviin otettava tuota verkkovirkkausta, mikä joustaa ja on myös nopeampaa toteuttaa.

Ajattelin, että näissä olisi minun osuuteni projektiin. Eilen oli tosi sateinen päivä ja sen myötä minulla reilusti aikaa virkkaukselle, joten virkkasin vielä muutamia paloja akryylilangasta, jotka varmasti nekin päätyvät kaupungin koristeeksi. Aloitin myös uuden "oman projektin", torkkupeiton ohuista sukkalangoista. Sen aion toteuttaa yhtenä isona isoäidinneliönä niistä väreistä, mitä kaapista vielä löytyy.

Vielä vähään aikaan ei siis puikot syrjäytä koukkua kädestä. Kyllä minä tosin jo mielessäni neulonkin. Taas on osunut silmiin monta uutta ja kaunista kirjoneulesukan mallia, jotka haluan toteuttaa. Ja pitkästä aikaa pääsee tilaustyönä puikoille Jorid Lindvikin kauniit kissasukat ja -lapaset, kunhan tämä graffitiprojekti valmistuu ja työt pääsevät esille maaliskuussa.

Enya



4 kommenttia: