lauantai 1. helmikuuta 2014

Paljon keskeneräistä, vähän valmista!

Olen saanut uuden rekisteröityneen lukijan; tervetuloa Irmelie seuraamaan blogiani!

Meillä on Sofia-opiston puitteissa meneillään neulegraffitiprojekti, josta olen aikaisemmin varmaan jo maininnutkin. Tarkoitus on kaunistaa kotikaupunkiamme Fuengirolaa maaliskuussa. En ole koskaan nähnyt täällä neulegraffiteja, joten on mielenkiintoista seurata, miten niihin suhtaudutaan.

Olen tietysti innokkaana mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa projektia ja koukku on ollut todella ahkerassa käytössä. Toki minulla on vanhaakin materiaalia, jota voin hyödyntää, mutta tässä vaiheessa keskityn uuden luomiseen. Seuraavassa kuvat parista keskeneräisestä työstä.



Näistä tulee päällisiä kivipalloille, joita on kadun varressa suojateiden kohdalla. Pallon ympärysmitta on 112 cm, joten ovat aika työllistäviä noin pienistä paloista toteutettuina. Materiaali on akryylilankaa, jota täältä saa ostaa hyvinkin edullisesti. Langoissa on aika herkulliset värit ja voin kuvitella, miltä maaliskuussa näyttää, kun kivetkin kukkivat!


Valmista on syntynyt yksien Kalajoki -sukkien verran. Sukat olivat tilaustyö ystävälleni ja ne piti malttaa neuloa kesken graffitiprojektin. Lankana on Sadnesin Sisu ja neuloin sukat 2,75 mm puikoilla. Lankaa miesten sukkiin kului 86 gr.

Marttojen kevään toiminta pyörähti käyntiin eilen. Olimme käymässä pienessä Mijasin kylässä, jossa joillakin ravintoloilla on meneillään tapahtuma, jossa saa 2 eurolla pienen kulhollisen ruokaa ja myös juoman. Kävimme peräti neljässä paikassa ja kun jokaisen annoksen seurana oli lasi viiniä, martat olivat mukavan hilpeissä tunnelmissa palatessan viimeisellä bussilla (jo klo 22.00) takaisin Fuengirolaan.

Tänään olo ei olekaan ihan niin hilpeä, mutta sain kuin sainkin tehtyä suunnitellun viikkosiivouksen.

Mukavaa helmikuun alkua,

Enya



2 kommenttia:

  1. Ihania kukkasia! Niistä tulee varmasti kaunis kivi-kukkapallo. Minunkin pitäisi neuloa Kalajokisukat...Kauniit nuo sinun Kalajoet:)

    VastaaPoista